Yksi syy, miksi minä opiskelen suomea on se, että olen kiinnostunut taiteesta sekä suomalaisen muotoilun paradoksista. On kiinnostavaa, miten muotoilusta tuli suosittua 1900-luvun alun maatalous-Suomessa, jolloin muotoilussa tärkeintä ei ollut niinkään esteettiset seikat, vaan käytännöllisyys. Se oli ilmeistä myös astioissa. Haluan kirjoittaa astioista suomalaisessa muotoilussa. Kirjoitan Tapio Wirkkalan ja Birger Kaipiaisen suunnittelemista töistä. Pyrin arvioimaan mikä inspiroi näitä taiteilijoita ja kerron heidän tunnetuimmista teoksistaan. Haluan kirjoittaa T. Wirkkalasta myös siksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään.aide.
Vuoden 1917 jälkeen, kun Suomi itsenäistyi, oli erityisen tärkeää luoda kansallista identiteettiä. Siksi monia uusia ideoita syntyi. Suomalainen muotoilu oli yksi niistä. Muotoilu oli yksi tapa ilmaista kansallisia ideoita. Varhaisempi ruotsalainen ja venäläinen taide vaikuttivat suomalaiseen muotoiluun mutta luonto oli edelleen tärkein suomalaisen taiteen inspiraation lähde. Dialogi luonnon kanssa oli keskeistä koko 1900-luvulla. Luonnon motiivien käyttäminen oli tärkeää mm. Marimekon tekstiilissä, arkkitehtuurissa, Alvar Aallon töissä, Iittalan ja Arabian astioissa sekä korutaiteessa. Luonnon rakennelmat innoittivat myös Tapio Wirkalaa ja Birger Kaipiaista.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Tapio Wirkkalan syntymästä. T. Wirkalla syntyi 2.6.1915 Hangossa. Hänen isä, Ilmari Wirkkala, oli hautausmaa- arkkitehti ja äiti Selma oli kiinnostunut puunveistosta. Wirkkala vietti nuoruusvuotensa kahden sisaruksensa Taunon ja Helenan kanssa. Kaikista sisaruksista tuli myöhemmin taitelijoita.
Tapio Wirkkala
1920-luvulla Wirkkalan perhe muutti Helsinkiin, jossa Tapio aloitti opinnot Taideteollisuuskeskuskoulussa. Siellä opiskelivat samaan aikaan Ilmari Tapiovaara ja Birger Kaipiainen. Kaipiainen esitteli Taide Hallin klubilla vuonna 1944 Wirkkalalle kollegansa Rut Brykin. Vuonna 1945 taiteilijapari avioitui ja he saivat kaksi lasta, Samin ja Maarian, joka ovat myös taitelijoita.
Vuonna 1936 Wirkkala valmistui Taideteollisuuskeskuskoulusta. Hän osallistui moniin taidekilpailuihin ja voitti niistä useita. Vuonna 1946 hän voitti tehtaan taidelasisarjan suunnittelukilpailun ja sai työpaikan lasitehtaalta Iittalassa. Myöhemmin hänestä tuli tehtaan taiteellinen johtaja. Ensimmäinen oma käyttölasimallisto oli Tapio-lasisto 1954, joka on edelleen tuotannossa. Lasi ei ollut kuitenkaan ainoa materiaali, jonka kanssa Wirkkala työskenteli. Hän oli monipuolinen taitelija, joka käytti materiaaleina puuta, posliinia, muovia ja metallia. Vuonna 1956 T. Wirkkala aloitti A. Ahlström Oy:n suunnittelutoimiston, ns. A-studion taiteellisena johtajana. A-studiossa suunniteltiin esineitä Strömforsille ja Iittalalle.
Vuonna 1959 hän osti kesämökin Inarista, Lapista. Lappi merkiksi Wirkkalalle hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Se oli myös inspiraation lähde. Lapin maisemien vaikutus näkyy useimmissa hänen teoksissaan, kuten teoksessa Paadarin jää (1959), joka voitti Grand Prixin Milanossa vuonna 1960. Paadarin jää muistuttaa jään sulamista.
Vuonna 1936 Wirkkala valmistui Taideteollisuuskeskuskoulusta. Hän osallistui moniin taidekilpailuihin ja voitti niistä useita. Vuonna 1946 hän voitti tehtaan taidelasisarjan suunnittelukilpailun ja sai työpaikan lasitehtaalta Iittalassa. Myöhemmin hänestä tuli tehtaan taiteellinen johtaja. Ensimmäinen oma käyttölasimallisto oli Tapio-lasisto 1954, joka on edelleen tuotannossa. Lasi ei ollut kuitenkaan ainoa materiaali, jonka kanssa Wirkkala työskenteli. Hän oli monipuolinen taitelija, joka käytti materiaaleina puuta, posliinia, muovia ja metallia. Vuonna 1956 T. Wirkkala aloitti A. Ahlström Oy:n suunnittelutoimiston, ns. A-studion taiteellisena johtajana. A-studiossa suunniteltiin esineitä Strömforsille ja Iittalalle.
Vuonna 1959 hän osti kesämökin Inarista, Lapista. Lappi merkiksi Wirkkalalle hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Se oli myös inspiraation lähde. Lapin maisemien vaikutus näkyy useimmissa hänen teoksissaan, kuten teoksessa Paadarin jää (1959), joka voitti Grand Prixin Milanossa vuonna 1960. Paadarin jää muistuttaa jään sulamista.
Tapio Wirkkala, Paadarin jää, Iittala, 1959, © Tapio Wirkkala Rut Bryk Foundation.
BOLLE for Venini / 1966
Birger Kaipiainen
Toinen taitelija, josta minä haluan kirjoittaa on Birger Kaipiainen. Hänet tunnetaan parhaiten keramiikkataitelijana ja professorina. Taiteilijana hän sai kansainvälistä mainetta ja on Suomen modernin taideteollisuuden klassikko.
Birger Kaipiainen syntyi Porissa vuonna 1915 seitsenlapsiseen perheeseen. Vuonna 1916 perhe muutti Helsinkiin. Birger oli lahjakas jo lapsuudessaan. Nuori taitelijasielu piti kaunokirjallisuudesta ja piirtämisestä. Kaipiainen alkoi opiskella Ateneumin taideteollisuuskeskuskoulussa. Siitä huolimatta, että taidekoulussa oli monia lahjakkaita opiskelijoita, hänen oma ainutlaatuinen tyylinsä tuli huomatuksi.
‘Paratiisi, Birger Kaipiainen Arabia, 1960/70
Vuonna 1937 Birger Kaipiainen kutsuttiin töihin Arabian tehtaan taideosastolle, joka oli tuolloin profiloitumassa vapaan taidekäsityön lippulaivaksi. Hän menestyi taiteilijana mutta vaikea sairaus jätti nuoreen taitelijaan pysyvän jäljen. Kaipiaisen isä kuoli pian Birgerin sairastumisen jälkeen. Sairaus ja rakkaiden ihmisten menetys selittää ehkä osaltaan melankoliaa, jonka voi nähdä Kaipiaisen töissä. Hänen taiteessaan perusvireenä ovat nostalgia ja melankolia. Kaipiainen loi oman kauniimman maailman, joka toimii omilla säännöillään. Tässä maailmassa Kaipiainen saattoi löytää levon ja rauhan. Hänen työnsä muistuttaa satumaailmaa. Tässä mystisessä maailmassa on paljon salaisuuksia. Kaipiaisen taide on pakenemista tästä hetkestä, paremman maailman löytämistä ja sen luomista meidän fragmentoituneen maailman pienistä palasista.
1950-luku oli Suomen taideteollisuudessa vapaan luovuuden ja kokoilujen aikaa. Se oli hyvä asia Kaipiaiselle, koska hän pystyi ilmaisemaan itseään keramiikan eri muodoissa. Hän alkoi irtaantua fajanssimaalauksesta; tuloksena oli keramiikkapalasista tai -helmistä koottuja reliefejä, vapaana seisovia keilamaisia naishahmoja tai pitkiä harkkomaisia seinäfiguureja.
Työskennellessään Arabialla Kapiainen suunnitteli ainoastaan muutaman sarjan massatuotantoon. Yksi niistä on Paratiisi-astiasto. Tämä sarja oli alun perin tarkoitettu valmistettavaksi vain lyhyen ajan, mutta sitä jatkettiin sen suuren suosion takia. Tänä päivänä se on klassikko, kuten ovat monet muutkin hänen töistään.
Birger Kaipiainen, Arabia
Birger Kaipiainen / Astiat
Opiskelen suomea ymmärtääkseni paremmin suomalaista kulttuuria. Mutta joskus et tarvitse kieltä. Taide on suurempaa ja universaalimpaa kuin kieli. Ehkä siksi suomalaisesta taiteesta ja muotoilusta tuli suosittua ympäri maailmaa. Wirkkala ja Kaipiainen ovat antaneet osuutensa koko maailman taiteelle. Joka tapauksessa tärkeintä on, että heidän taiteensa on suosittua ja ihmiset rakastavat sitä myös Suomessa. Suomalaisessa kulttuurissa ymmärrettiin taiteen merkitys jokapäiväisessä elämässä. Ehkä siksi suomalaisissa kodeissa on paljon Iittalan ja Arabian astioita sekä esimerkiksi Marimekon tekstiilejä. Design on merkittävä osa suomalaista identiteettiä ja jotakin, josta he voivat olla ylpeitä.
